Tules-toimintapäivä 13.10.2009

Jo  viidettä  kertaa  järjestetään  valta-
kunnallinen Tules-toimintapäivä, jossa korostetaan tuki- ja liikuntaelinten kuntoa 
eri  puolilla  Suomea   järjestettävissä tempauksissa. Toteutukseen osallistuvat Suomen  Nivelyhdistys,  Suomen Osteoporoosiliitto, Suomen Reumaliitto 
ja Suomen Selkäliitto jäsenyhdistyksineen. Toimintapäivää vietetään tänä vuonna miltei 70  paikkakunnalla.  Samalla  juhlistetaan hankkeen 10. toimintavuotta. Tules-toiminta-
päivä  on  osa  Kansainvälisen tules-vuosi-
kymmenen toimintaviikkoa 12. - 20.10.2009. Viikon  aikana  vietetään  myös  maailman osteoporoosi-, reuma- ja selkäpäivää.

Tules-toimintapäivänä jatketaan viime vuoden tasapainoteemalla,  jossa  kiinnitetään huomiota tasapainon merkitykseen osana hyvää tule-terveyttä sekä yhdistykset voivat luovuttaa  kuntapäättäjille  kannanoton kuntalaisten  tule-terveyden  puolesta.

Copyright © 2009 Suomen Reumaliitto.
Kaikki oikeudet pidätetään

 


Tempauksessa lanseerataan uusi käsite ”tule-tasapaino”, joka korostaa saman-
aikaisesti  sekä  tuki-  ja  liikuntaelinten toimivuutta että tasapainon tärkeyttä. Hyvä tasapaino  on  turvallisen  liikkumisen perusedellytys. Se edistää selän, nivelten 
ja muiden tuki- ja liikuntaelinten toiminta-
kykyä sekä  ehkäisee osteoporoottisia murtumia.

Kaatumistapaturmat aiheuttavat joka vuosi yli 100 000 hoitokäyntiä ja noin 1000 kuoleman-
tapausta. Työelämässä kaatumistapaturmien vuosittaisiksi kustannuksiksi on arvioitu jopa 400 miljoonaa euroa. Säännöllinen tasapaino-
harjoittelu  on  tärkeää  kaikenikäisille,  jotta tasapainokyky säilyy mahdollisimman hyvänä läpi elämän.

Treenaamalla parempi tasapaino
Tempauksissa on jaossa tasapaino-ohjeita, joiden avulla jokaisen on helppo harjoittaa tasapainoaan. Suomen Fysioterapeutit ry:n puheenjohtaja Maarit Keskinen ja fysiotera- 

Jatkuu»»