|
|
helpottaa sairastavien aktiivista
osallistumista omaa hoitoaan koskeviin
päätöksiin
parantaa tule-sairauksien tuntemusta
Lähtökohta tules-vuosikymmenelle
on, että kaiken ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen pitäisi pohjautua
tieteellisesti todettuihin menetelmiin eli olla näyttöön
perustuvaa.
Tule-sairauksien tutkimusresursseja pitää lisätä, jotta saataisiin
selville, mitkä tules-
sairauksien hoito- ja kuntoutustavat ovat vaikuttavampia ja kokonaiskustannusten
kannalta edullisimpia.
Uusimman tutkimustiedon käyttöönottoa halutaan edistää, jotta se olisi päättäjien ja
terveydenhuollon ammattilaisten käytettävissä palveluita suunniteltaessa ja kehitettäessä.
Tule-sairaudet tulisi niiden suuren kansanterveydellisen ja -taloudellisen merkityksen
|
|
|
© Copyright 2009 Suomen Reumaliitto.
Kaikki oikeudet pidätetään
|
|
|
vuoksi ottaa nykyistä paremmin huomioon päätöksenteossa.
Yksilötasolla oleellisinta on, minkälaisia päätöksiä
ihmiset tekevät omaan terveyteensä liittyen.
Kantavista rakenteista kannattaa pitää huolta!
Tuki- ja liikuntaelinsairauksia voi ja kannattaa ehkäistä. Yksittäisen
ihmisen kohdalla kantavat rakenteet viittaavat tuki- ja
liikuntaelimistön luihin ja lihaksiin, mutta niitä ovat myös sosiaalinen tukiverkosto ja riittävä
taloudellinen toimeentulo. Yhteiskunnan tasolla kantavia rakenteita
ovat mm. sosiaaliturva ja terveydenhoitojärjestelmä.
Kaikki päättäjistä ja terveydenhuollon ammattilaisista yksittäisiin kansalaisiin ovat
tervetulleita mukaan tules-vuosikymmen tavoitteiden edistämistyöhön.
Tules mukaan!
|
|
 |
|
|