Noin 400 000  suomalaisella  on  polven tai lonkan nivelrikko. Näistä noin neljännesmiljoonalla toimintakyky on sairastumisen seurauksena heikentynyt.

Nivelreumaa  sairastavia  aikuisia  on  Suomessa  noin  35 000. Tehokkaalla  ja  varhaisella hoidolla  nivelreumaan  liittyvän  invaliditeetin  vaara  pienenee  ja  sairastava  pysyy työelämässä. Yhden  vuoden työkyvyttömyyden hinta yhteiskunnalle on  noin  30 000 euroa. Uusien ja  tehokkaiden  biologisten  reumalääkkeiden  vuosittaiset kustannukset yhden sairastavan osalta ovat 20 000 euroa.

Lähes  joka  kymmenennellä  suomalaisella arvioidaan olevan osteoporoosia. Vuosittain osteoporoottisia  luunmurtumia  sattuu  noin 35 000,  joista  7 000  on  lonkkamurtumia. Yhden  lonkkamurtuman   leikkaushoidon kustannukset  ovat  noin   15 000  euroa. Pysyvästi  laitoshoitoon  jäävän   osalta 

© Copyright 2009 Suomen Reumaliitto.
Kaikki oikeudet pidätetään

 

lonkkamurtuman aiheuttamat   vuosittaiset   kokonaiskustannukset ovat noin 35 000 euroa. Lonkkamurtumien määrä  on  kasvanut  noin  nelinkertaiseksi viimeisen   kolmenkymmenen   vuoden   aikana.  Jos kehitys jatkuu ennallaan, niiden odotetaan lähes  kolminkertaistuvan  vuoteen 2030  mennessä.

Selkävaivoja esiintyy lähes miljoonalla suomalaisella vuosittain. Kroonisista selkäoireista ja niiden  aiheuttamasta  kivusta  kärsii kymmenesosa. Selkäsairaudet  ovat  johtava sairauspoissaolon syy miehillä ja toiseksi yleisin naisilla. Selkäsairauksien aiheuttamat  kansantaloudelliset vuosittaiset kustannukset ovat  työkyvyttömyyseläkkeen   osalta  400  miljoonaa euroa ja  sairauslomien osalta 93,5 miljoonaa euroa.

Lähdeluettelo